Konserttivalokuvaus - Osa 04: Käyttäytyminen 'kuopassa'

Tässä yleiskatsaus eri luvuista:

Osa 01 - "Unelma-ammatti" konserttivalokuvaaja?

Osa 02 - Oikeudelliset kysymykset

Osa 03 - Konserttivalokuvauksen erityispiirteet

Osa 04 - Käyttäytyminen "kuopassa"

Osa 05 - Järkevä varustus konserttivalokuvaajille

Osa 06 - Vinkkejä ja temppuja (konserttivalokuvauksen) ammattilaisilta

Osa 07 - Kuvan sommittelu (Osa 1)

Osa 08 - Kuvan sommittelu (Osa 2)

Osa 09 - Suositeltavat kameran asetukset

Osa 10 - Jälkikäsittely

Konserttivalokuvauksessa me valokuvaajina olemme - lehdistönvapauden, raportoinnin, markkinoinnin jne. vuoksi - vain "siedettyjä". Emme ole suosittuja kenenkään joukossa: ei muusikoiden, heidän manageriensa, järjestäjien, turvallisuushenkilöstön tai faniemme parissa yleisössä. Tämä on ymmärrettävää, ainakin lähemmin tarkasteltuna:

Varsinaisesti muusikot eivät ole innoissaan siitä, kun toimimme "kuopassa" heidän välittömässä läheisyydessään (muusikot ovat usein "kosketusetäisyydellä"). Kuvittele, että sinun täytyisi pitää puhe tai esiintyä konsertissa yleisön edessä ja suoraan edessäsi pyörisi useita valokuvaajia. Se häiritsee, se vie huomiota!

Managerit eivät myöskään pidä meistä (elleivät sitten tarvitse päivitettyjä kuvia "suojateistaan"). Saattaisimme nimittäin ottaa (ja julkaista!) kuvia, jotka eivät ole managerien hyväksymiä (epäedullisia kuvakulmia artisteista, näkyviä hikiläikkiä, murjottava ilme jne.). Managerit haluaisivat mieluiten kontrolloida kaikkea, jotta negatiivinen raportointi (johon kuuluvat myös epäedulliset kuvat) estettäisiin. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista lehdistövalokuvaajien kohdalla; siksi he kokevat meidät välttämättömänä pahana eivätkä tukijoina heidän sopimusalaisille muusikoilleen tiedottamisessa.

Myös järjestäjät olisivat iloisia, jos meitä ei olisi, koska teemme "työtä" (organisointiasioiden osalta). Me valokuvaajat aiheutamme heille työtä kyselyiden käsittelyssä ja tarkastelussa, akkreditointien myöntämisessä, lehdistökuopan tunnistusten painamisessa ja jakelussa jne.

Ja myös turvallisuushenkilöstö kuopassa pitää meitä häirikköinä. Koska teemme heidän tehtävänsä, turvata turvallisuuden, hieman monimutkaisemmaksi.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä häiritsemme - tahattomasti - myös monien katsojien konserttinautintoa, ainakin niiden ensimmäisissä riveissä, joille estämme näkymän. Ja vaikka emme estäisikään kenenkään näkökenttää, esimerkiksi koska lavalle on korotettu, häiritsemme silti sijainnin vaihtumisellamme jne. varsinaista tapahtumaa lavalla.

Kuva 4.1: Culcha Candela 20. elokuuta 2011 Zeltfestival Ruhrissa Bochum/Wittenissä. Tässä näkyy hyvin lehdistökuoppa, jossa kaukana toisessa päässä on vielä muutamia valokuvaajia, kun taas toisia meistä jo vietiin ulos turvallisuushenkilöstön toimesta (usein olisi ehkä sopivampaa sanoa "työnnetty"). Otin kuvan ikään kuin "viimeisestä vilkaisusta", viimeisestä mahdollisuudesta ottaa kuva tilanteesta. Ja heti tämän jälkeen muut valokuvaajat poistettiin kuopasta "ohjattuna".

Toisinaan valokuvaajille sallitaan pysyä yleisön joukossa konsertin loput kolmen ensimmäisen kappaleen jälkeen (joissa saa valokuvata). Kuitenkin aina ehdolla, että kamera täytyy pitää pakattuna valokuvauskassissa. Nikon D3S 4,0/24-120 mm mikro-Nikkorilla, käytetyllä polttovälillä 24 mm. 1/60 sekuntia, aukko 4,0, ISO 3200.

(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

Kuva 4.2: Jos lava on vain hieman korkeampi kuin lehdistökuoppa, se antaa valokuvaajille edullisemman näkökulman, koska kaikkia kuvia ei tarvitse ottaa niin voimakkaasti alhaalta. Kuitenkin siten estämme ensiriveillä olevien fanejen näkymää selvemmin taiteilijoihin. H-Blockx 31. elokuuta 2010. Nikon D3S 2,8/24-70 mm mikro-Nikkorilla, käytetyllä polttovälillä 24 mm. 1/200 sekuntia, aukko 2,8, ISO 5000.



(Kuva © 2010: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

4.1 Huomaamaton toiminta

Edellä mainittujen syiden vuoksi on tietysti suositeltavaa toimia lehdistökuopassa mahdollisimman huomaamattomasti! Emme halua häiritä ketään. Meidän on aina muistettava, että olemme jollain tavalla "etuoikeutettuja", koska voimme osallistua tapahtumaan ilmaiseksi ainakin hetken aikaa. Ja vieläpä erinomaisesta sijainnista, aivan lähellä muusikoita, suoraan lavan edessä.

Kuitenkin "tähtinä" ovat muusikot, sitä valokuvaajien ei koskaan tule unohtaa! Olen valitettavasti nähnyt valokuvaajia ("itseään esitteleviä"), jotka - huumaantuneina, juhlatunnelmissa - "juhlivat" itseään lehdistökuopassa kääntymällä yleisöön päin, ottamalla voittajaposen "selfiejä" itsestään (muusikoiden ollessa taustalla lavalla) ja julkaisivat nämä itseottamat kuvat välittömästi facebookissa tai muissa "sosiaalisissa" verkostoissa. Todella noloa käytöstä...!

Arvostetut, kokeneet konserttivalokuvaajat eivät koskaan tekisi jotain sellaista. Heidän tarkoituksenaan on luoda poikkeuksellisia, laadukkaita konserttikuvia. Ja olla luotettava liikekumppani musiikkialalla, joka hoitaa tehtävänsä huomaamattomasti, tehokkaasti ja hyvin. Miellyttävä (ja lehdistökuopassa myös "huomaamaton") yhteistyö on edellytys sille, että seuraava akkreditointipyyntö seuraaviin konserttitapahtumiin hyväksytään myös. Valokuvaajalle, joka on käyttäytynyt epämiellyttävästi ja häiritsevästi, ei myönnetä akkreditointia nopeasti uudelleen, koska tällainen käytös leviää musiikkialalla ja muille järjestäjille tiedoksi valokuvayhteisön "mustista lampaista".

Kuva 4.3: Jan Delay bändinsä kanssa (ja useita konserttivalokuvaajia) 20. elokuuta 2010 Zeltfestival Ruhrissa. Taiteilijan on tärkeää katsoa yleisöä nähdäkseen reaktiot (ovatko he "mukana" vai ei). Se on todella tärkeää, jotta toimisi sen mukaisesti ja pystyisi esittämään ammattimaisen shown. Valokuvaajat, jotka käyttäytyvät liian näkyvästi, häiritsisivät vain, saattaisivat tehdä taiteilijasta hermostuneen ja siten heikentäisivät lopulta konsertin laatua. Nikon D3S 2,8/24-70 mm mikro-Nikkorilla, käytetyllä polttovälillä 24 mm. 1/250 sekuntia, aukko 3,5, ISO 5000.



(Kuva © 2010: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

Kuva 4.4: Monet innostuneet (maksavat!) fanit (täällä Culcha Candela-konsertissa 20. elokuuta 2011) seisovat takanamme konserttikuvaajina. He odottavat innolla idoliensa esiintymistä, haluavat nauttia konsertista mahdollisimman häiriöttömästi. On itsestään selvää, että meidän kuvaajien tulee toimia mahdollisimman huomaamattomasti kuopassa!

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei tarpeettomasti tukita näköalaa lavalle ja vaihdetaan sijaintia usein, jotta ei seisota koko ajan samojen katsojien edessä (ja rajoiteta heidän näkökenttäänsä – ainakin osittain). Nikon D3S 4,0/24-120 mm Nikkorilla, käytetty polttoväli 24 mm. 1/320 sekuntia, aukko 4,0, ISO 3200.



(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

Johtopäätös: Se on itsestäänselvästi, ja silti silloin tällöin voi nähdä valokuvaajia, jotka ovat niin röyhkeitä eivätkä noudata tätä: Valokuvaajien tulee käyttäytyä mahdollisimman huomaamattomasti kuvatessaan lehdistökuopassa. On tärkeää, että show, joka tapahtuu lavalla (eikä sitä edessä), ei kärsi häiriöistä. Ammattimuusikoiden (ja heidän managerin sekä konserttijärjestäjien) on tarkoitus tienata elantonsa tällä tavalla. Show'n on sujuttava mahdollisimman mutkattomasti. Valokuvaajat, jotka häiritsevät, vaikeuttavat ammattilaisten ansaintaa – ja että nämä eivät pidä siitä, on mielestäni ymmärrettävää.

Katsojat puolestaan haluavat myös nähdä upean shown. He haluavat viettää muutaman mukavan tunnin ja ovat (kalliisti) maksaneet siitä. He haluavat nähdä idoleitaan lavalla livenä – eivätkä itsekeskeisiä valokuvaajia.

4.2 Kollegiaalinen käytös

Siihen, että lehdistökuopassa on yleensä valokuvaajille verrattain vähän tilaa (ja usein riittävästi "kompastusvaaroja valaistamattomalla lattialla"), valaistusolosuhteet ovat äärimmäisen vaikeat ja arvaamattomat (katso aiempi opetusohjelma, luku 3.3) ja myös valokuvausaika on voimakkaasti rajoitettu (yleensä ensimmäisiin kolmeen lauluun) (- aikapaine!), useimmat konserttikuvajat tuntevat olonsa täysin "kiireiseksi", koska heidän on onnistuttava lyhyessä ajassa ja vaikeissa puitteissa ainakin muutaman onnistuneen kuvan "räpsimisessä".

Tämä paine on itse asiassa vielä suurempi, jos elanto tulee valokuvaamisesta ja valokuvaaja ei voi tulla toimittajalle ilman kelvollisia ("painettavia") tuloksia.

Tämä kiireen tunne johtaa usein siihen, että muuten niin ystävällinen ja varautunut, joskus jopa enemmän ujo kuvaaja muuttuu kerralla, saapuessaan lehdistökuoppaan, "raivoavaksi pedoksi", joka puolustaa asemansa asiantuntijana kyynärpäätekniikalla ja valtaa uusia asemia reunalla lavalla välittämättä muista valokuvaajista, jotka jo kuvaavat siellä.

Mutta kuten elämässä usein: Ystävällinen, kollegiaalinen käytös on loppujen lopuksi kannattavampaa kuin "yksinpelaajataktiikka". Ihmiset kohtaavat toisiaan useammin elämässä (tämä pätee erityisesti konserttikuvaamiseen), ja kun tapaat kollegoita, joiden kanssa olet ystävällinen, on se varmasti miellyttävämpää kuin jos sinua katsotaan vihaisesti viime konsertin törmäyksen jälkeen ja pelkäät olevasi nyt itse se, jolta muut valokuvaajat eivät saa odottaa huomaavaisuutta.

Johtopäätös

Joten: Käyttäytykää kollegiaalisesti, se vie teitä loppujen lopuksi pidemmälle kuin ajattelematon käytös! Ja jos (kuten minulle on aikaisemmin tapahtunut) saat kipeän osuman naapurin objektiivista päähän, älä oleta automaattisesti sen tapahtuneen tahallaan. Saattaa myös olla, että valokuvaaja oli niin syventynyt kuvan luomiseen, että toinen kamera vahingossa kiersi liian suurelle kaarelle pyöriessään tai objektiivia vaihtaessaan.

Kuva 4.5: Tämä kuva otettiin Sunrise Avenue-yhtyeen esiintymisestä 27. elokuuta 2012. Mallikasta ovat kaksi valokuvaajaa etualalla, jotka antavat tarpeeksi tilaa, jotta kumpikin voi kuvata häiritsemättä. Kuvausolosuhteet eivät kuitenkaan aina ole kuopassa yhtä "mukavia" kuin täällä: Usein on tiivistä, epämukavaa tungosta. Varmasti jokainen konserttikuvaaja on joskus saanut kyynärpään kylkeen tai objektiivin päähän... Tahattomasti toki, mutta siksi ei vähemmän kivuliaasti. Silloin tulee kuitenkin pysyä rauhallisena ja huolehtia muutaman minuutin kuluttua valokuvauksesta; pään haavaa voidaan hoitaa vielä muutaman minuutin jälkeen. Sillä jos tuot konsertista mukanasi onnistuneita, poikkeuksellisia kuvia, päänsärky tuntuu heti paljon vähemmän! Nikon D4 2,8/14-24 mm Nikkorilla käytetty polttoväli 14 mm. 1/500 sekuntia, aukko 2,8, ISO 4000.



(Kuva © 2012: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

4.3 (Turvallisuus-) Ohjeiden noudattaminen

Akkreditoinnin yhteydessä valokuvaajat saavat järjestäjältä usein tiedotteen tai ainakin suullisen ohjeistuksen siitä, mikä valokuvauksessa konsertin aikana on sallittua ja mikä ei. Pitäkää kiinni niistä!

Tavanomaisia (turvallisuus-) ohjeita ovat esimerkiksi:

Milloin valokuvaajat päästetään lehdistökuoppaan (yleensä vain muutama sekunti ennen konsertin alkua). Kuinka kauan (3 laulua?) valokuvaajilla saa olla kuvia? Salamavalon käyttö konsertin aikana on kielletty. Saavatko valokuvaajat käyttää vain tiettyjä sijainteja tai saavatko he liikkua vapaasti lehdistökuopassa? Kameran tukeminen lavan reunaa vasten valokuvattaessa on kielletty. Tavaroita (takkeja, valokuvareppuja jne.) ei saa jättää lavan reunalle tai kaiutinkaapeleille.

Turvallisuushenkilöstöllä on ohjausvalta ja se voi – ajankohtaisista syistä, esimerkiksi hätätilanteissa tai turvallisuussyistä – rajoittaa valokuvaajien ennen konserttia saamia valtuuksia tapauskohtaisesti. Kamerakasseja ei saa myöskään asettaa lattialle (kompastumisvaara muille valokuvaajille!). Taskulamppuja lehdistökuopassa ei saa käyttää. Valokuvattuaan kaikkien valokuvaajien on poistuttava tapahtumatilasta yhdessä. Jos he luovuttavat kameransa, he saavat sen jälkeen osallistua ilmaiseksi loppukonserttiin (mutta eivät enää lehdistökuopassa vaan yleisön joukossa). Jne. (On lukuisia määräyksiä ja turvallisuusohjeita; tässä mainittuina muutamia tyypillisiä). Jos rajoituksia on, ne johtuvat useimmiten siitä, että turvallisuusnäkökohdat on otettava huomioon tai että muusikoiden tai heidän manageriensa antamista tiukoista ohjeista täytyy pitää kiinni, mitä valokuvaajien pitää tai ei saa tehdä. Ensimmäisessä tapauksessa, kun kyse on turvallisuudesta ja konsertin sujuvasta kulkemisesta, on itsestään selvää, että näitä ohjeita on noudatettava. Kukaan ei varmaankaan halua olla vastuussa esimerkiksi siitä, että sairaanhoitohenkilökuntaa estetään loukkaantuneiden pelastamisessa omien virheidensä takia.

Toisessa tapauksessa reiluus vaatii, että pidämme kiinni määräyksistä, jotta emme "heitä pataan" tapahtumanjärjestäjää, joka toimii ikään kuin välittäjänä valokuvaajien ja muusikoiden välillä. Loppujen lopuksi hänellä on vastuu muusikoista ja heidän managerinsa edessä, ja jos valokuvaajat eivät noudata sääntöjä, muusikot tai manageri moittivat tapahtumanjärjestäjää sopimusrikkomuksesta (ja voivat vaatia vahingonkorvauksia tai ennalta sovitun sopimussakon perimistä).

Koska valokuvaajat solmivat sopimussuhteen konsertinjärjestäjän kanssa, akkreditointi on määräysten mukaan, vain hän voi huolehtia siitä, että lehdistökuopassa (tai koko konserttialueella) toimitaan sovittujen ehtojen mukaisesti. Muusikot ja managerit sen sijaan syyttävät konsertinjärjestäjää sopimusrikkomuksesta, jos esimerkiksi valokuvaajat käyttäytyvät toisin kuin muusikoiden/managerin ja konsertinjärjestäjän välillä oli sovittu, koska hän on vastuussa siitä, mitä konsertin aikana tapahtuu:

Tavanomainen sopimussuhde:

Muusikko/manageri <-> konsertinjärjestäjä <-> konserttikuvaajat

On siis otettava huomioon, että konsertinjärjestäjät toteuttavat tiukkoja vaatimuksia muusikkojen tai heidän manageriensa puolelta. Tai he saattavat antaa valokuvaajille lisäohjeita järjestely- tai turvallisuussyistä. Jos valokuvaajat rikkovat näitä ohjeita, he eivät voi ottaa vastuuta asiasta omille harteilleen, vaan sillä vahingoitetaan suoraan konsertinjärjestäjää. Ja siten vahingoitetaan myös henkilöä, joka järjestää tulevaisuudessa konsertteja ja johon valokuvaajat sitten jälleen kerran pyytävät (ilmaista) akkreditointia...

Kuva 4.6: Tokio Hotel laulaja Bill Kaulitz Warszawassa 5. huhtikuuta 2007. Sana "fan" tulee "fanaattinen" sanasta, mikä tarkoittaa, että muusikot usein pyrkivät siihen, ettei yleisö pääse liian lähelle heitä, sillä innokkaat fanit ovat nousseet lavalle useita kertoja tarttuakseen idolinsa, luovuttaakseen henkilökohtaisen pehmolelun tai halatakseen häntä tai häntä. Tällöin artisti voi eksyä ajatuksestaan ja tarkoin suunniteltu esitys voidaan keskeyttää. Tämän välttämiseksi konsertinjärjestäjän on otettava huomioon tällaisten vaarojen estäminen turvallisuussuunnitelmassaan (ja myös toteuttaa se käytännössä). Meidän valokuvaajien on noudatettava tätä, sillä turvallisuus ja esityksen sujuva kulku ovat etusijalla!



(Kuva © 2007: DAVIDS/Sven Darmer – www.svendarmer.de)

Kuva 4.7: H-Blockx (laulaja Henning Wehland mikin edessä suoraan lehdistövalokuvaajien edessä) heidän konsertissaan 31. elokuuta 2010 Zeltfestival Ruhrissa Bochum/Wittenissä. Kun yhteys lavalla olevien muusikoiden ja lehdistövalokuvaajien välillä on niin läheinen, on ymmärrettävää, että valokuvaajien on noudatettava tiukasti tapahtuman aikana annettuja turvallisuusohjeita, jotka ovat saatu akkreditoinnin yhteydessä! Esimerkiksi olisi käsittämätöntä, jos valokuvaaja olisi tässä konsertissa laittanut kamerareppunsa lavan reunalle, jotta objektiivin vaihtaminen olisi nopeampaa ja mukavampaa... Nikon D3S 2,8/24-70-mm-mikro-Nikkor, käytetty polttoväli 26mm. 1/320 sekuntia, aukko 2,8, ISO 5000.



(Kuva © 2010: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

4.4 Seurata turvallisuusohjeita

Vaikka konsertinjärjestäjät pyrkivät antamaan valokuvaajille mahdollisimman paljon tietoa ja ohjeita käyttäytymisestään konsertin aikana, he eivät voi ennustaa tulevaisuutta eivätkä suunnitella kaikkia tapahtumia yksityiskohtaisesti konsertin aikana.

Jotta voidaan reagoida joustavasti odottamattomiin tapahtumiin (esimerkiksi fanien paniikkihyökkäykset yleisössä, pyörtyminen, savunmuodostus, esineiden heittäminen yleisöstä, lavan vyöryminen jne.) ja vastata konsertinjärjestäjien (turvallisuus-) intresseihin, akkreditointiin liittyy yleensä ohje, jonka mukaan vartijoilla, jotka valvovat koko konserttien aikana tapahtumien kulkua, on ehdoton määräysvalta ja kaikkien valokuvaajien on ehdottomasti noudatettava heidän ohjeitaan.

Ohje

"Kuten jo todettu, turvallisuus on järjestäjän pitkä käsivarsi, jolla on talon oikeudet. Tästä syystä vartijan sana on laki, oli se sitten mieluinen tai ei.

Käytännöllisyyssyistä vartijan ei yleensä tarvitse perustella ohjeitaan. Siksi päätökset saattavat usein vaikuttaa mielivaltaisilta. Jokaisen konserttivalokuvaajan on kuitenkin ymmärrettävä, että vartijan ensisijainen tehtävä on kaikkien osallisten turvallisuuden säilyttäminen tai palauttaminen (...)".

(Teoksesta: Konserttivalokuvat; Brüggemann, Becher, Meister, Darmer, Lippert; with Verlag 2012; 186 sivua; 24,95 euroa).

Kuva 4.8: (Ehkä vielä) tyhjä lehdistökuoppa muutama minuutti ennen konsertin alkua. Valokuvaajille ei vielä sallita kuopan käyttöä; on odotettava, kunnes vartija (vaikuttava edustaja on nähtävissä kuvassa vasemmalla) antaa merkin ja avaa akkreditoiduille valokuvaajille aitaukset. Ja sitten usein alkaa hyvin lyhyessä ajassa!



(Kuva © 2013: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

Vartijoiden jäsenet ovat hyvin verkottuneita modernien kommunikaatiomenetelmien (”korvassa oleva nappi”) avulla. Joten jokainen heistä voi nopeasti saada tiedon tapahtumista, jotka tapahtuvat myös hänen näkökentänsä ulkopuolella, esimerkiksi toisessa päässä konserttihallia, koska vartijat ovat ihanteellisesti jaettuina koko konserttialueelle. Tämän vuoksi yksittäiset jäsenet tietävät jo mahdollisista vaaratilanteista, vaikka ne sijaitsevat aivan muualla.

Tämä tarkoittaa meille konserttivalokuvaajille, että meidän on ehdottomasti ja nopeasti noudatettava vartijoiden ohjeita. Koska turvallisuustiedoista, joita vartijoilla on mutta joita meillä ei, meille ei usein ole selvää, minkä syyn takia tiettyjä ohjeita annetaan. Tärkeintä kuitenkin on, että vartijoilla on tiedonsaantietu meihin valokuvaajiin nähden ja heillä on myös oikeus antaa meille ohjeita. Nämä ohjeet eivät yleensä kohtuuttomia, vaan niiden tarkoituksena on palvella kaikkien osallisten turvallisuutta ja varmistaa konsertin sujuva kulku.

Kuva 4.9: Culcha Candela konsertissa 20. elokuuta 2011. Kun täysin innoissaan olevat fanit yleisössä hyperventiloivat nähdessään idoleitaan tai jopa pyörtyvät, nopea ensivaste on tarpeen. Vartijan on tällöin huolehdittava sujuvasta pelastustoimesta, mikä joskus tarkoittaa sitä, että valokuvaajien on nopeasti ja tilapäisesti poistuttava lehdistökuopasta mahdollistaakseen ensiapuhenkilökunnan nopean kulun ja mahdollisen tajuttoman henkilön pelastamisen. Nikon D3S 4,0/24-120-mm-mikro-Nikkor, käytetty polttoväli 24mm. 1/100 sekuntia, aukko 5,0, ISO 2000.



(Kuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

Päätelmä aiheesta

Kun turvallisuus antaa ohjeita, teidän pitäisi noudattaa niitä mahdollisimman nopeasti ja keskustelematta. Koska jäseniensä telekommunikaation kautta turvallisuudella on enemmän tietoa kuin teillä, ohjeilla on yleensä myös (turvallisuuteen liittyvä) tausta.

Hyvä kumppani olemalla lehdistökaivannossa turvallisuus suhtautuu valokuvaajiin myötämielisesti ja ymmärtäväisesti meidän tarpeitamme kohtaan.

Nopea tervehdys katsekontaktilla ja nyökkäyksellä kaivannolle tullessa luo rentoutuneen ilmapiirin ja tasoittaa tietä hyvälle yhteistyölle.

Kun kumpikin osapuoli kunnioittaa toisen osapuolen tehtävää/työtä eikä häiritse sitä, vaan mahdollisuuksien mukaan jopa tukee sen suorittamisessa, syntyy kumppanillinen suhde, josta molemmat osapuolet voivat hyötyä seuraavassa konsertissa.

Joka taas on epämiellyttävä lehdistökaivannossa, ei tottele välittömästi turvallisuuden ohjeita eikä vielä keskustele niistä, ei varmasti koskaan työssään tue ja edistetä tehdä poikkeuksellisia konserttikuvia.

4.5 Harkitsevaa toimintaa

Lehdistökaivanto on usein täynnä tapahtumatekniikkaa lavan reunalla. Siellä ei ole vain kaiuttimia, vaan myös valaistustekniikkaa ja tietysti paljon kaapeleita. Ideaalisti ne ovat hyvin piilotettuja, mutta olen kokenut tarpeeksi konsertteja, joissa kaivannon reunalla, lähellä lavaa, on vallinnut kaapelisotku. Tällaiset kompastumisesteet voivat olla vaarallisia, erityisesti koska kaivannossa ei yleensä ole valoa ja valokuvaajille on yleensä kiellettyä käyttää taskulamppuja.

Kuva 4.10: Varo kompastumisesteitä! Tässä kuvassa kaapelit kaiuttimien välillä ovat selvästi nähtävillä. Kuvaa otettaessa ISO 3.200:ssa korkealla valotunduvuudella ja aikana, jolloin kaivanto oli taas lähes tyhjä. Tungoksessa, kun paljon konserttivalokuvaajia vilisee kaivannossa, roikkuvat tai maassa olevat kaapelit kuitenkin helposti jäävät huomaamatta. Erityisesti koska valokuvaajat liikkuvat kaivannossa vain DSLR-kamera silmillään suunnattuna lavalle (ja siten valmiina kuvaamaan). Olkaa siis varovaisia, sillä murtunut nilkka ei tarkoita vain kipua, vaan myös työkyvyttömyyttä useiksi viikoiksi tai jopa kuukausiksi!



(Valokuva © 2011: Jens Brüggemann – www.jensbrueggemann.de)

Muutoinkin, erityisesti ulkoilmatapahtumissa tai telttakonserteissa, kaivannossa voi joskus olla myös kuoppia, joiden kautta johdot kulkevat. Täällä kaatuminen, nilkan vääntäminen tai jopa murtaminen voi tapahtua helposti.

Päätelmä: Varovaisuutta siis kaivannolla! Pitäkää huoli, että poistutte tapahtumapaikasta mahdollisimman ehjinä! Parasta on, jos tarkkailette mahdollisia kompastumisesteitä suoraan kaivannon tullessa (lyhyt ennen konsertin alkua paikassa on yleensä vielä tarpeeksi valoisaa). Epävarmuustapauksessa valokuvaajien kannattaa liikkua hitaammin ja varovaisemmin - myös lyhyen kuvausajan kiireessä.

4.6 Ei esineitä jätetä kaivantoon